Organisaation osaaminen hallintaan
- Kymenlaakson sairaanhoitopiiri luottaa SAP-ratkaisuun
Helsinki - kesäkuu 09, 2009 - Kymenlaakson sairaanhoitopiirin henkilöstöhallinto ottaa käyttöön SAP-ratkaisun. Kaikki noin 2000 työntekijää siirtyvät käyttämään uutta ratkaisua vuoteen 2011 mennessä. Tavoitteena on mm. parantaa sairaanhoitopiirin osaamisen hallintaa ja saada aikaan kustannussäästöjä.
SAP HR -ratkaisun avulla vähennetään päällekkäistä työtä, parannetaan henkilöstöraportointia, nykyaikaistetaan osaamisen hallintaa ja yhdenmukaistetaan eri sairaaloiden käytäntöjä. Jatkossa esimies saa helposti omia alaisiaan koskevat henkilöstötiedot käyttöönsä. Käyttöönotto etenee kolmessa vaiheessa, ja viimeinen vaihe on tarkoitus saada päätökseen vuoden 2010 loppuun mennessä. Projekti on aloitettu maaliskuussa 2009. Aiemmin henkilöstöhallinnon käytössä on ollut vain palkanlaskentajärjestelmä.
”Isossa organisaatiossa koulutuksen ja osaamisen hallintaan täytyy olla järjestelmä, jonka kautta pystyy ylläpitämään osaamista ja tekemään osaamiskartoituksia. Samalla pystytään varmistamaan, että kaikki tehdään yhtenäisellä tavalla, ja esimerkiksi kehityskeskustelut käydään samanlaisina kaikkien kanssa. Lisäksi haemme säästöjä työmäärissä ja henkilötyövuosissa”, Kymenlaakson sairaanhoitopiirin henkilöstöjohtaja Tiina Häyhä kertoo.
Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä on jo aiemmin otettu käyttöön SAP-ratkaisu esimerkiksi taloushallinnossa ja apteekeissa. Integroitavuus aiempiin järjestelmiin olikin yksi SAP:n valintaan vaikuttaneista seikoista. Toisaalta valintaan vaikutti myös järjestelmän kattavuus ja mahdollisuus laajentaa toiminnallisuutta tulevaisuudessa.
Lisätietoja:
Kymenlaakson sairaanhoitopiiri, Tiina Häyhä, 044-223 1935
SAP Finland, Maria Walden, 040-829 1314
Kymenlaakson sairaanhoitopiirin tehtävänä on järjestää kuntayhtymän asukkaille erikoissairaanhoidon palvelut. Jäsenkuntia ovat Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää, Ruotsinpyhtää ja Virolahti, joiden yhteinen asukasluku on noin 180 000.
SAP on maailman johtava liiketoimintaratkaisujen* toimittaja. SAP tarjoaa sovelluksia ja palveluita, joiden avulla kaikenkokoiset yritykset yli 25 toimialalla voivat menestyä paremmin. SAP:llä on yli 89 000 asiakasta yli 120 maassa. SAP on listattu useissa eri pörsseissä, muun muassa Frankfurtin ja New Yorkin pörsseissä. Lisätietoja www.sap.com/finland.
*SAP määrittelee liiketoimintaratkaisuihin kuuluviksi yrityksen resurssien suunnittelun ja siihen liittyvien sovelluksien hoitamisen.Copyright © 2009 SAP AG. All rights reserved.
SAP, R/3, mySAP, mySAP.com, xApps, xApp, SAP NetWeaver and other SAP products and services mentioned herein as well as their respective logos are trademarks or registered trademarks of SAP AG in Germany and in several other countries all over the world. All other product and service names mentioned are the trademarks of their respective companies. Data contained in this document serve informational purposes only. National product specifications may vary.